~HeA-ryhmässä ratsastaneen huomioita
Ratsastuskoulu Equstom sijaitsee Nurmijärven sydänmaalla peltojen keskellä noin tunnin ajomatkan päässä Helsingin keskustasta. Kursimme alkoi teorialla tallin pihamaalla omenapuiden ja jalavien katveessa piknik-tunnelmissa. Tallin puolesta pöytään oli katettu mehua, kahvia ja keksejä ja itse olin matkalla bongannut jäätelöauton, josta olin ostanut pakkauksen luomujäätelötuutteja (jotka olivat muuten tosi hyviä!). Opettajamme Krista oli energisen oloinen kolmikymppinen ratsastuksenohjaaja. Jäätelönsyönnin lomassa Krista kävi läpi Centered Riding (CR) perusteita, joita ovat rakennuspalikat (building blocks), pehmeä katse (soft eyes), juurtuminen (grounding), hengittäminen ja ”keskusta” (centering). CR:n rakennuspalikat ovat muistaakseni pää, hartiat, keskivartalo, lantio ja jalat. Nämä palikat pitäisi saada pidettyä toistensa päälle. Minulle uutta oli se, että hartioiden pitäisi aina olla linjassa ratsastajan lonkkien kanssa. Tähän saakka olen ajatellut niin, että ratsastajan olkapäiden tulisi olla linjassa hevosen lapojen kanssa ja ratsastajan lonkkien hevosen lonkkien kanssa. Opettajan ajatus siitä, että pitämällä hartiat ja lonkat samalla linjalla saadaan keskivartalo pidettyä paremmin kontrollissa (kyljet pysyvät paremmin yhtä pitkinä), vaikutti kyllä ihan järkeenkäyvältä ja kokeillessani sitä ratsastaessa se tuntui toimivan. Ympyrälläkään vartaloa ei CR-oppien mukaan tule kääntää liikaa, vaan korkeintaan n. 30 astetta (eli jos normaalisti napa on klo 12 kohdalla, käännetään vain klo 11 tai klo 13 suuntaan, ei enempää). Myöskään katsetta ei käännetä liikaa. Pehmeää katsetta opettaja kuvaili CR:n vakioesimerkillä auton (tai pyörän) ajamisesta. Eihän kukaan aja autoa tuijottaen pelkästään rattia (tai pyöräesimerkissä ohjaustankoa), joten ratsastaessakaan ei pidä tuijottaa hevosen niskaa! Pehmeällä katseella pyritään hahmottamaan koko ympäristö samaan aikaan. Pehmeä katse auttaa myös siihen, ettei ratsastaja pidätä turhaan hengitystään. Syvä, selän alaosaan asti ulottuva hengitys on keskeistä CR:ssä. Tätä opettaja Krista demonstroi jumppapallon päälle, ja me kaikki kokeilimme sitä tuolilla istuen. Krista myös havainnollisti tiettyjä hevosen liikeratoja trampoliinilla. Teimme myös mielenkiintoisen pariharjoituksen, jossa toinen pareista laittaa kädet ristiin ja käsivarret ”solmuun” ja toinen osoittaa mitä sormea pitää nostaa, mutta ei kosketa sitä. Sen jälkeen sama tehdään sormea koskettaen. Harjoitus oli hauska, mutta en enää muista mikä sen tarkoitus oli Juurtuminen (grounding) ja keskittäminen sekoittuvat ainakin minulla yhdeksi ja samaksi asiaksi, nimittäin painopisteen pitämiseen matalalla ja keskellä lantiota. CR-kirjoissa tätä on havainnollistettu piirroksilla, jossa ratsastajan jalat ulottuvat maahan asti tai että ratsastajan jalat ovat kuin juuret, jotka kasvavat kohti maata. Havainnollisen teorian jälkeen menimme tutustumaan tuleviin ratsuihimme. Päätalli oli vanhanaikainen, mutta siisti ja tavarat olivat hyvässä järjestyksessä. Sain ratsukseni Pinski-ruunan, joka oli oikein sympaattinen sukkajalkainen ja herasilmäinen ruunikko. Koska olin toisessa, ~HeA-ryhmässä, katselimme hetken Pauliinan kanssa edellisen ryhmän tuntia ennen omien ratsujen harjausta ja kuntoon laittoa. Päivä oli todella kuuma, joten pysyttelimme etupäässä varjossa. Puoli kuudelta toimme ratsumme kentälle ja kiipesimme niiden selkään. Hevoset vaikuttivat kaikki järkeviltä ja hyvätapaisilta, mutta eivät erityisen reippailta. Opettaja kehottikin käyttämään mahdollisimman selviä apua; puristaa ei saanut. Ensimmäisen tunnin aiheena oli perusratsastus: käyntiä, ravia ja laukkaa. Laukkaan siirryttiin melko alkuvaiheessa tuntia, ja laukkaa myös jatkettiin aika kauan. Olimme aluksi kahdella pääty-ympyrällä, kaksi ratsukkoa kummallakin. Minun tuli erityisesti harjoitella laukan kokoamista, koska alkutunnin reipas eteenratsastukseni ei ollut herättänyt varsinaista vastakaikua opettajan taholta Pinski oli erittäin hyvin koulutettu hevonen ja kokosikin kiltissä aina piruettilaukkaan saakka ja teimme jopa muutaman laukkapiruetin aihion. Pitkillä sivuilla ratsastin vastapainoksi keskilaukkaa, joka luonnistui Pinskiltä myös mallikkaasti. Olin tyypilliseen tapaan niin keskittynyt omaan ratsastukseeni, etten juurikaan tiedä mitä muut laukassa harjoittelivat, mutta oletan, että he menivät myös temponvaihteluita Opettajalla oli sellainen tyyli, että hän neuvoi ratsukoita aika yksilöllisesti, mikä oli tietysti hyvä asia. Laukan jälkeen oli tarkoituksena jatkaa harjoitusravissa, mutta olin alun helteessä eteenratsastamisen ja laukan kokoamisen jälkeen niin väsynyt, etten juurikaan jaksanut istua alas ravissa, vaan tyydyin keventelemään ympäri kenttää jotta en suotta kiusaisi ihanaa ratsuani hillittömällä hölskymisellä. Loppua kohti tehtiin myös istunnan suoruustarkistuksia pituushalkaisijalla. Loppukäynnissä huomasi, että sekä hevoset, että ratsastajat olivat läkähtyä helteeseen. Hevoset vietiinkin vilvoittavaan suihkuun tai niitä pyyhittiin märällä sienellä tunnin jälkeen. Seuraavana päivänä saavuin hyvissä ajoin, jotta ehtisin harjata Pinskin kunnolla ja kääriä pintelit kaikkiin jalkoihin. Edellistä tuntia en kuitenkaan ehtinyt seuraamaan. Tunti alkoi samalla tavalla kuin edellinenkin, tosin laukkaa mentiin vähemmän. Tunnin aiheena olivat siirtymiset askellajien sisällä ja myös laukasta käyntiin ja laukasta raviin. Pinskin laukkaa oli todella helppo koota ja niinpä myös laukasta käyntiin siirtymiset onnistuivat helposti. Myös laukannostot Pinski teki hienosti istunnalla. Ravista laukannostamisessa minulla oli kuitenkin vaikeuksia, sillä istuntani ei ravissa ole vielä niin hyvä, että pystyisin antamaan laukka-avun pelkästään lonkasta, vaan johduin käyttämään myös pohkeita. Laukan jälkeen säätelimme ravintempoa kootun ja keskiravin välillä ja teimme lisäyksiä lävistäjällä. Pinski kokosi ja lisäsi hienosti. Sunnuntain tunnilla aika tuntui kuluvan jotenkin paljon nopeammin kuin lauantaina ja tuntui, että tunti loppui lyhyeen vaikka olimmekin ratsastaneet kellon mukaan ihan oikein 1,5 tuntia. Keskipäivän polttava kuumuuskaan ei haitannut, vaikka vesipullo tietysti tuli monta kertaa tarpeeseen. Olisi pitänyt varata Pinskillekin oma vesiämpäri! Loppufiilikset kurssista ovat todella positiiviset, vaikka lysti ei ihan halpaa huvia ollutkaan. Teoriaosuus oli harvinaisen hyvä ja opettaja oli mukava ja pätevä. Oli mahtavaa ratsastaa hyvin koulutetulla hevosella kesäisessä auringonpaisteessa ja paikka oli kaikin puolin idyllinen. Muidenkin hevoset vaikuttivat kivoilta, vaikka suurin osa tuntui tottuneen aika hidastempoiseen työskentelyyn Suosittelen Equstomia lämpimästi kaikille kouluratsastuksen ystäville! – Hanna H
0 Comments
Koko kevät tätä oli hartaasti odotettu, joten ainakin allekirjoittanut oli ihan täpinässä jo monta päivää ennen leiriä. Olin viime vuonna samanlaisella viikonloppuleirillä Galoppiuksen matkassa, eikä reissusta jäänyt kuin hyviä muistoja. Odotukset olivat siis korkealla!
Perjantaina 22.5. lähdettiin päivällä Tainan kyydissä kohti Ylöjärveä ja Jutan Tallia. Mukana olivat lisäkseni siis Taina, Ellu, Kaija, Menni sekä Marleena. Kaijan sanoin viikonlopun tavoitteena oli mennä korkealta ja kovaa. Ja ehkä jopa sivussa vähän oppiakin jotakin! Tallilla oltiin hyvissä ajoin, joten ehdimme ennen Jutan kanssa juttelua ja hevosten jakoa katsella vähän paikkoja. Kummasti sitä vuodessa unohtaa asioita, tallissa oltiin aluksi aivan eksyksissä eikä mikään näyttänyt tutulta. Selvästi siis merkki siitä, että pitäisi leireillä useammin! Hevosista sentään osa muistui mieleen. Leiri sai ainakin omalta osaltani loistavan alun, kun sain ratsukseni Bambin. Ihastuin siihen jo edelliskerralla, vaikken sen selkään päässytkään. Ruuna on oikealta nimeltään Perfetto ja aivan kyllä nimensä mukainen! Tälläinen hevonen mulle joululahjaksi, kiitos… Ellun ratsuksi tuli suokkitamma Agadir eli Aino, joka oli varsinainen vauhtipakkaus! Mutta todella varma ja mukava hyppääjä, joka kanssa Ellu löysi hienosti yhteisen sävelen ja meinasi jo kuskata tamman kotiin saakka. Tallilaiset tulivat jälkikäteen sanomaan, että ajattelivat ekana päivänä Ellun olevan joko täysin seinähullu tai vaan tosi taitava. No, olihan tammassa tosissaan vauhtia… Kaija pääsi kokeilemaan kokenutta kenttäruuna Allua. Se todellakin tiesi mitä maastossa tehdään ja laukkaradalla vauhtia irtosi ihan kiitettävästi (kovaa menivät kyllä kaikki, mutta Allu taisi silti viedä voiton!). Tämäkin pari oli oikein onnistunut valinta. Menni päätti kokeilla Olavia, joka on myöskin todella kokenut kenttähevonen (saavuttanut mm. suomenmestaruusjoukkuehopeaa), muttei luonteeltaan helpoimmasta päästä. Alkukankeuden jälkeen Menni sai Olaviin vauhtia ja tuli herran kanssa tallissakin mainiosti toimeen. Taina toivoi itselleen ponia ja pääsikin Roodoksen selkään. Aluksi homma sujui hienosti, mutta lauantai-iltapäivänä Roodos intoili jo hivenen liikaa ja Taina vaihtoi Eltoniin, jolla meni sunnuntaina radan. Marleena aloitti leirin Eltonin kanssa, mutta vaihtoi Fortuunaan Eltsin siirtyessä Tainan luottoponiksi. Ainakin lopuksi taisivat kaikki olla todella tyytyväisiä hevosvalintoihin, kyllä Jutta tosiaan tietää mitä tarjota kenellekin! Mitään pehmeää laskua ei harrastettu, vaan heti perjantai-iltana lähdettiin maastoon hyppäämään. Osalla oli jo entuudestaan kokemusta maastoesteistä, mutta osa lähti ensimmäistä kertaa tutustumaan aiheeseen. Sujuvasti meni kuitenkin kaikilla. Mukavassa ryhmässä oli kiva ratsastaa, kiitos tytöt siis hyvästä seurasta! Suurempia ongelmia ei ollut kellään, mitä nyt allekirjoittanut päätti loppuverkan aikana kellahtaa alas Bambin selästä. Sen siitä saa, mitäs laitoin ensimmäistä kertaa elämässäni turvaliivin päälle ;). Lauantaina hypättiin reippaassa tempossa erityyppisiä esteitä, joista lähinnä banketti oli muutamalle uusi tuttavuus. Iltapäivän tunnista ei vauhtia puuttunut, kun aloitimme sen laukkaradan kiertämisellä. Bambi ainakin intoutui alun reippaan laukan jälkeen esittelemään turboaan vähän joka esteellä. Ah sitä riemua, sekä hevosen että ratsastajan osalta :). Illalla kävimme Tampereella syömässä – kyllä oli väsynyttä porukkaa! Useampi tyytyi juomaan pelkkää vettä, koska pelkäsi muutoin nukahtavansa. Kunnon heppaleiriläisiä siis! Ylöjärvi-cityssä oli käynnissä jokin paikallinen musiikkitapahtuma – nimeltään Pöheikön Pölläys. Sopi siis mainiosti leirimme teemaan! Sunnuntaina koottiin yhteen kaikki opittu ja ratsastettiin harrasteluokan tasoinen maastorata. Kokeneista kenttähevosista kyllä huomasi, että lähtökarsinassa ollessaan ne tiesivät mihin ovat menossa. Eli kaasu pohjaan vaan ja nautiskelemaan, kenttäratsastus on kyllä ihan käsittämättömän hieno laji! Kaikki selvittivät radan hyväksytysti läpi – ei kun siis kisoihin vaan! Viikonloppu oli kaikin puolin todella onnistunut. Kiitos kuuluu ennen kaikkea loistavalle leiriporukalle, mukaville hevosille ja Jutan asiantuntevalle opetukselle. Ensi keväänä nähdään taas Ylöjärvellä! Hanna Troijan ryhmä on ratsastellut ahkerasti koko kevään Tuomarinkylän ratsastuskoulun Ruskeasuon toimipisteessä, vaikkei ehkä blogikirjoitusten määrän perusteella siltä näytäkään… Ajankohtana perjantaiaamu on ollut loistava, tallilla on aamuisin paljon rauhallisempaa ja tuleepahan kerrankin noustua ajoissa ja pirteänä. Iltapäivän pirteydestä voidaankin sitten olla jo eri mieltä…
Kevään aikana on treenattu aikalailla perusratsastusta. Opettaja Tina on pyörittänyt meitä ympyrällä useaan otteeseen ja tarvittaessa käynyt itse siirtämässä jalkaa/kättä/mitä tahansa ruuminosaa oikealle paikalle mikäli ratsastaja ei itse ole useasta kehotuksesta huolimatta siihen kyennyt. Muutoin tunneilla on harjoiteltu lähinnä askellajien pidennystä ja lyhennystä, väistöjä, siirtymisiä ja erinäisten ympyröiden täydellistämistä. Omasta mielestäni aiankin jonkinasteista kehitystä on tapahtunut, eli ehkä kaikki rahat ei ole ihan hukkaan mennyt… Ja ainakin on ollut kivaa! Mukaan on mahtunut myös yksi maastoreissu sekä jokunen istuntapainotteinen tunti. Tämänpäiväinen kevään viimeinen tunti oli kaikkea muuta kuin leppoisa – aurinkoinen sää takasi sen että homma oli erittäin hikistä, etenkin kun Tina oli selkeästi päättänyt että ei meitä kovin helpolla kesätauolle päästetä. Tarkoituksena oli saada ratsastajat taas muistamaan se, että kun hevonen liikkuu kunnolla eteen niin se on huomattavasti helpompi saada kulkemaan oikein päin. Niinpä siis ratsastimme hevosia kunnolla eteen, aina vaan enemmän ja enemmän… Oma kunto loppui jo ensimmäisen vartin jälkeen (hevonen ei tietenkään ollut tunnin jälkeen edes hionnut), mutta jollain ilveellä sitä onnistui sinnittelemään tunnin kuitenkin loppuun saakka. Ja kyllähän sinne sekaan mahtui niitä onnistumisia, kun hevonen tuntui tämän höykkytyksen jälkeen toimivan paremmin kuin moneen viikkoon. Ratsuna minulla jälleen kerran ihana Fanny, jonka kanssa olen saanutkin mennä viimeiset 15 kertaa. Onneksi neiti on niin ihana ettei haittaa ollenkaan vaikka työskenneltäisiin yhdessä vielä seuraavatkin 15 tuntia Tällaisissa tunnelmissa kesätauolle, ja tokihan tunnit jatkuvat jälleen syksyllä. Kesän aikana on tarjolla Rusan omia kesätunteja sekä Troijan oma estekurssi ja Alexander-tekniikan kurssi. Hae taas!
Ratsastus ja heppatayteisen tiistain vastapainoksi vietimme keskiviikon Reykjavikin keskustassa shoppaillen ja tutustuen kansallis- ja ulkoilmamuseoon. Paikallinen pukeutumistyyli pussivaatteineen, neonvareineen ja ihanine kesamekkoineen kolahtikin moneen meista ja ostoskassit tayttyivat viuhaan visan vinkuessa! Hittikauppoja olivat Naked Ape (http://www.dontbenaked.com/), Vintage-kaupat, sukkahousuputiikki ja 12 tones. Museossa keskittyminen oli hieman hakusessa, mutta ritaripuvuista ja antiikkisista viestintavalineista sai revittya paljon huumoria irti. Taalla kaupat menevat aina jo kuudelta kiinni, joten (tilin onneksi) kaupat oli jatettava ja shoppailujen jalkeen suuntasimme Karambaan oluelle. Sitten porukka kahtia ja kala- ja kasvisravintoloihin syomaan. Tosi hyvaa ruokaa! Ruoan jalkeen olimme sopineet treffit edellisena iltana loytyneeseen livekaraokebaariin, jossa ilta jatkuikin iloisissa merkeissa yon pikkutunneille. Paikalliset pitivat meista hyvaa huolta ja huolehtivat viela, etta paasemme kotiin asti! Tanaan aamulla seiskalta ylos muutaman tunnin kauneusunien jalkeen ja vuorikiipeilemaan. Vaelluskengat pistettiin koetukselle muta tms kuoppien yli pomppiessa. Puolentoista tunnin kapuaminen palkittiin upeilla maisemilla ja 42-asteisella joella, jonne paikalliseen tapaan pulahdimme kaikki ilman rihman kiertamaa! Evaskori tyhjeni vaelluksen jalkeen ennatysajassa, olimme kuin lokkiparvi kauppatorilla.. Vuorilta kavimme nauttimassa kakkua ja sitten ratsastamaan. Isantavaen karsivallisyys on ollut huippuluokkaa, vaikka vasyneet ja kikattelevat tyttolapset kyselevat aivan mahdottomia itsestaanselvyyksia (tyyliin, pitaako menna pyyhe paalla suihkutiloihin uimahallissa)… Tia Islantilaiset suhtautuvat hevosenpitoon hyvin huolettomasti ja mottona on: ”kaiken pitaa olla helppoa”. Hevosen omistaminen on arkipaivaa ja kun niita on niin paljon, niihin suhtaudutaan vahan kuin meilla koiriin. Koira narun paahan (poni satulan alle) ja lenkille. Tallit ovat kuin rivitaloasuntoja, riveissa ja jonoissa pitkin rinnetta. Tallit on rakennettu nelion muotoon, joten esimerkiksi 8 eri tallia voivat kayttaa samaa muutamien metrien kokoista tarhaa. Yhdessa tallissa, tai rivitaloasunnossa voi olla esimerkiksi 4 boxia, jokaisessa 2 hevosta. Kuivikkeita ei ole. Hevoset ulkoilevat (ehka) paivittain kaikki yhdessa tarhassa. Tallin ovi vaan auki ja boxien ovet samoin, hepat juoksevat jonossa ulos. Katevaa ja niin helppoa! Samoin hevoset paastetaan talliin avaamalla ovi ja ne juoksevat taas jonossa omiin bokseihinsa. Niin katevaa!
Ala tee nain Suomessa: – laita ainakin 2 hevosta samaan pieneen boksiin – ala harjaa hevosta ennen ratsastamista (ala oikeastaan harjaa ikina, paitsi ehka pahimpaan karvanlahtoaikaan raastinraudan tapaisella vekottimella) ala myoskaan putsaa kavioita – kun lahdet ratsastamaan, niin sido hevonen ohjista puomiin kiinni, jotta voit viela hoitaa muutaman jutun ennen (lukolliset ohjat ovat katevat, voi vaan napsauttaa toisen ohjan irti ja sitoa hevosen kiinni) – kun satuloitte hevosia isolla joukolla, olkaa kaikki mahdollisimman lahekkain. Ei mitaan turva-valeja. Itse huomasin tanaan olevani kahden erittain lahekkain seisovan hevosen valissa polvillani kiristamassa satulavyota – maastossa ryhmassa ratsastettaessa ei turvavaleja, olkaa lomittain ja limittain – kuvittele tormailyautot mielessasi – lahde tallin pihasta paikoillaan seisomisen jalkeen suoraan raviin/tolttiin tai laukkaan. Tule naissa askellajeissa takaisin tallin pihaan ja vie hevonen suoraan talliin. Ehka voit paastaa sen tarhaan piehtaroimaan, jos viitsit – kun ratsastat maastossa, ota ainakin yksi tai kaksi kasihevosta mukaasi. Nain saat monta hevosta liikutettua samalla. Ei se niin pahalta nayta, kuin milta kuulostaa. Hevoset ovat tottuneita toisiinsa ja isoihin laumoihin. Ne ovat erittain cooleja eivatka saiky mitaan. Monia juttuja voisi lanseerata Suomeen. Hevoset saavat olla hevosia ja oppia lajitovereiltaan. Ne ovat mutkattomia kasitella ja melkein tuntuvat lemmikeilta.. Tekisi mieli vieda ainakin yksi kotiin, sen kanssa voisi sitten kotona puuhata mita vaan. Tarhoissa olevat hevoset tulevat ystavallisesti vieraankin ihmisen luokse rapsuteltavaksi ja nayttavat olevan hyvin seurallisia. Kasihevosia saatetaan kuljettaa niin, etta ratsastajalla on vierella kulkevan hevosen ohjat kadessa ja tahan hevoseen on mahan ympari sidottu vyo, josta menee naru kolmannen hevosen riimuun. Nain hevoset oppivat toisiltaan ja etenkin nuoret hevoset oppivat sen, ettei voimalla voi jyrata. Hevonen siis auttaa ihmista kouluttamaan nuorta hevosta. Katevaa ja helppoa taas, mutta myos erittain jarkevaa! Tamanpaivaiselta ratsastusretkelta pitaa kertoa viela sen verran, etta Sanna lanseerasi ratsunsa kanssa ukemi-nimisen liikeen. Se on vahan niin kuin kuperkeikka ravista tai laukasta. Ei kaynyt kuinkaan! Tallaista taalla! Terveisin: Elisa Hae!
Taalla ollaan, Islannissa! Kolmas paiva jo menossa ja hengissa ja hyvissa voimissa kaikki. Jannitysta on kylla riittanyt. Yritan kerrata kolmen paivan tapahtumat lyhyesti ja lukijoita kyllastyttamatta. Ensimmainen jannitys iski paalle jo lentokentalla kotimaan kamaralla, koskapa turvallisuushenkiloston tyonseisaus uhkasi alkaa hetkena mina hyvansa. Ehdimme lapi turvatarkastuksesta juuri ja juuri, meidan jalkeemme lapi ehti vain muutama ihminen. Lupaava alku reissulle =) Lennolla ei tapahtunut mitaan erikoista vaikka punaviinia nautimmekin. Keflavikin kentalla tapasimme emantamme, joka ohjasi meidat ensimmaiseksi rentoutumaan Blue Lagoonin suolajarveen. Rentoutuminen olikin aika totaalista siella sinisen taivaan alla, laavikon keskella, kirkkaan sinisessa, suolaisessa, neljakymmenta asteisessa vedessa mineraalinaamio kasvoilla. Vedessa kellumisen ja höyrysaunailun jalkeen kipusimme nauttimaan evaita laavakivikkoon, pehmealle sammalelle. Iltapaivan aikana asetuimme mukavasti merenrantataloomme (!). llalla kavimme viela tutustumassa talleihin ja tuleviin ratsuihimme. Islantilaiset tallit ovatkin jotain ihan muuta kuin mihin kotona on totuttu. Tallialue koostuu useasta rakennuksesta, jotka ovat ikaan kuin rivitaloja. Jokaisella hevosenomistajalla on oma pieni, muutaman karsinan tallinsa tai vaihtoehtoisesti yksi karsina muutaman omistajan tallihuoneessa. Rakennusten keskella on hevosten tarhat, joihin omistajat paastavat hevosensa vuorotellen. Ratsastusretki alkaa heti tallin oven edesta kaynnissa ja paattyy tasan samaan paikkaan reippaassa toltissa. Lauantaina kavimme ostoksilla hevostarvikeliikkeessa, jossa islantilaisratsastushousut nousivat suureksi hitiksi. Iltapaivalla lahdimme ratsastamaan lyhyehkön lenkin islantilaismaisemiin ja tutustuimme ratsuihimme.Hevoset vaikuttivat todella mukavilta. Muutama oli hieman reippaampi yksilö, mutta jono pysyi kylla kohtalaisen natisti kasassa jopa islantilasratsukoiden suhahdellessa vieresta ohituskaistaa huimassa tolttissa. Oma Napnini oli reipas ja mukavan tuntuinen, vaikka onnistuikin puraisemaan minua reidesta ennen satulaan nousua. Illalla lahdimme kohti Reykjavikin yoelamaa ja Euroviisu-finaalia. Kaupungin cooleimman baarin (siella kay myos Bjork) ylakerrassa selvisi, ettei Eurooppa tykkaakaan niin kovasti ysarihiteista Waldon jaatya viimeiseksi . Mutta onneksi Islannilla meni paremmin! Saimme kutsun baarin grillijuhliin hevospihveille ja maistelimme paikallisia Opal- ja Topakshotteja tai mita lienee olivatkaan. Aikainen heratys oli. Lahdettiin katsomaan valaita ja lunneja ja muita elaimia, jotka asustavat meressa. Elisa antoi pienia pillereita, ettei tulisi paha olo.
Troijalaiset olivat hyvin varustautneita, muut turistit lahtivat merelle lenkkareissa ja farmarihousuissa. Hassuja olivat. Japanilaiset olivat varustautuneet myös valasinfluenssapandemian varalta hengityssuojaimilla, joita oli hienosti kuitenkin tuunattu (pimp my hengityssuojain!). Hassuja olivat. No mutta, kylla me nahtiin lunneja ja lunneja. Ja lunneja =) Seka valaita pari. Ne olivat isoja ja komeita. Etsimiseen meni hirmu kauan aikaa, mutta onneksi aurinko paistoi ja odotus palkittiin komeilla valailla ja muutamalla haddock-fisulla (emme tieda mita ne ovat). Mutta kalastimme ne itse sielta meresta. Tai ne kalastivat, jotka niita syovatkin. Itse ne myös teurastettiin. Paat irti. Sitten akkia kotiin syömaan ja ratsastushousut jalkaan. Kaytiin kahvilla 69-kaupassa vai mika se nyt oli. Oliko se sittenkin 66 North!? Ei voi muistaa. Hienot sukat löytyi, kylla niiden hinnalla jo 11 ihmista kahvilla juotti. Tallilla ratsastamaan, alkoi jo homma sujumaan. Hevoset ja satulat löysivat toisensa helpommin. Tölttia ja passia mentiin paljon, mutta ikavasti pöly pölysi naamaan pölyten. Sieraimet mustina mentiin siella. No mutta, kotona juotiin vahan lisaa kahvia ja lahdettiin kauppaan ja jatskille ja uimaan ulkouimalaan ja höyrysaunaan. Ja mentiin kauppaan taas ostamaan mm. after sunia kun alkaa olla sen tarve jo. Kaljaa ei muuten ostettu, koska siina ei ole tarpeeksi prosentteja. Iltapalat on nyt syöty ja juotu, aurinko paistaa vielakin tuolla meren ylla. Tama kirjoitus voi kenties olla hieman vasynyt kun vasyttaa. Kiva paiva oli! T: Kanervur ja muut (ehdottomasti myös muut!) |
Arkisto
May 2021
Kategoriat
All
|