Olimme tänään pienellä porukalla Sipoossa AiKa-tallilla kokeilemassa valjakkoajoa söpöillä russ-poneilla. Kaikki osallistujat olivat ajaneet hieman jo aiemmin, mutta valjakkoajo ei ollut meille kovinkaan tuttu laji. Tallille päästyä aloitimme yli tunnin kestäneen rupattelun siitä, mitä valjakkoajo on, mitä varusteita siinä käytetään, miten hevosta ajetaan, millaista valjakkoajoa on kisata ja saimme vastauksen kaikkiin mieltämme askarruttaneisiin kysymyksiin. Hämmennyimme muun muassa siitä, kuinka parivaljakossa sisäpuolen ohja ei menekkään oman ponin vaan viereisen ponin kuolaimeen kiinni! Vaikka kenttäratsastusta kutsutaankin usein ”kuninkuuslajiksi” sen kolmen osakokeen takia, totesimme valjakkoajon olevan vielä haastavampi laji, sillä sekin sisältää kolme osakoetta (koulu, maratoni ja tarkkuuskoe) jotka ovat kenttäratsastusta vielä astetta rankempia hevoselle. Maratooniosuuden A-osuus voi olla jopa melkein 20km pitkä, jonka jälkeen siirrytään lyhyen eläinlääkärin tarkastuksen jälkeen B-osuudelle, jossa varsinaiset esteet ovat. Vaatii suurta kuntoa pieneltä ponilta (tai hevoselta) jaksaa koko monipäiväisen kilpailuiden läpi! Yllätyimme myös siitä, että valjakkokisoissa kaiken kokoiset ja rotuiset hevoset kilpailevat samoissa luokissa. Pientä shettistä vastassa voi siis olla vaikkapa suuri ja nopea hevonen.
Rupattelun jälkeen siirryimme valjastamaan poneja. Toinen poneista, Ewe, valjastettiin valjakkokärryihin ja toinen, Lustig, koppakärryihin. Valjakkokisoissa voi kilpailla ja treenata myös koppakärryillä, mutta niillä kääntyminen ja tolppien näkeminen ei ole yhtä helppoa kuin valjakkokärryistä, jonka takia kilpailu-uran alun jälkeen kannattaa valjakkokärryihin rahat sijoittaa. Valjakkovaljastus poikkesi hieman koppakärryvaljastuksesta erilaisten remmien vuoksi, mutta valjastus sujui ohjeiden avulla silti helposti. Kun poneilla oli kärryt takana, ajoimme ne kentälle. Pääsimme heti kokeilemaan pysähdyksiä ja kääntämistä ja groomina oloa. Molemmat ponit olivat toimivia ajossa, vaikkakin luonteissa oli eroja. Lustig lömpsötti menemään kiltin konkarin ottein, kun taas Ewen kanssa tuli olla tarkempana siitä, mihin mennään ja missä vauhdissa. Yksi kurssilaisista ajoi Eweä, toinen oli groomina ja kolmas ajoi Lustigia koppakärryistä. Vaihdoimme keskenämme paikkoja niin, että kaikki pääsivät kokeilemaan kaikkea. Oli mielenkiintoista nähdä konkreettisesti, miten valjakkovaljastus eroaa koppakärryvaljastuksesta ja kuinka erilaista niitä on ajaa. Valjakkokärryt kääntyvät hyvin helposti, penkissä oli pehmeä istua ja näkyvyys oli pitkälle, kun taas koppakärryistä näkymänä oli lähinnä Lustigin takapuoli ja maassa tuntui olevan hyvin paljon enemmän kuoppia kuin valjakkokärryillä ajaessa Lustig oli kuitenkin niin mukava ajoponi, että tämä ei menoa haitannut vaan Lustigin kanssa tehtiin samoja tehtäviä kuin Ewen kanssa. Valjakkokisoissa koppakärryillä ajaessa penkkiin on mahdollista saada koroke, jolloin tolppien väliin ajaminen on huomattavasti helpompaa. Kääntämistä se ei kuitenkaan helpota, jonka takia kaikissa käännöksissä saa koppakärryjen kanssa olla paljon tarkempana kuin nopeasti ja helposti kääntyvillä valjakkokärryillä. Ajon jälkeen veimme ponit takaisin talliin ja istuimme alas kahville. Olimme niin kovia rupattelemaan, että kahden tunnin kurssimme venyi lopulta melkein kolmituntiseksi. Voi siis sanoa, että viihdyimme.
0 Comments
Sunnuntaina 13.1. Troijalaiset ottivat varaslähdön uuteen periodiin ja suuntasivat Espoon perälaitumille Stall Gobbackaan jo perinteeksi muodotunutta leikkituntia varten. Vuoden ensimmäisessä ekskursiossa ohjelmassa oli nutturan löysäystä ja pipon (sekä kypärän!) vetämistä syvemmälle päähän.
Kaikkien leikkimielisten saavuttua paikalle oli edessä ratsujen jako. Ensimmäinen karsintakierros suoritettiin tallin päällikön, Arlan, toimesta, jotta mukana ei olisi ainoastaan turvalliset, vaan myös vauhdikkaat kulkupelit leikkejä varten. Seuraavaksi troijalaiset saivat esittää toiveita esimerkiksi kuvaillun koon, luonteen tai aikaisemman kokemuksen perusteella. Ensimmäinen peliliike tapahtui siis jo ratsun valinnassa – valitsenko ponin, jotta loistan ketteryyttä ja nopeaa selkään-ja-takaisin -neppailua vaativisssa leikeissä, vai onko valintani vakaa hevonen, jolloin suoritukseni on tasaisen varmaa jokaisella osa-alueelle? Valinta osoittautui huomattavasti tätä hankalammaksi, sillä jokaisella ratsulla oli leikkejä ajatellen omat vahvuutensa. Valinnanvaikeus iski useimpaan ratsastajaan ja lopulliset valinnat tunnuttiin tehtävän osittain hauskan nimen tai tunnistettavuuden perusteella. Tällä taktiikalla löytyi jokaiselle mieleinen ratsu! Jokaisen kuultua ratsunsa nimen ja tuntomerkit, lähdimme etsimään tarhoilta sikojä säkei… siis hevosia toppaloimissaan. Joku oli ilmeisesti jo kuiskutellut päivän erikoisohjelmasta leikkimielisimmille nelijalkaisille, sillä meno ja meininki alkoi jo matkalla tarhasta talliin. Kentän kunniakierroksen jälkeen viimeinenkin ratsu saatiin talliin harjattavaksi ja satuloitaviksi. Tai kuten hurjimmilla leikkijöillä – pelkästään suitsittaviksi. Tutustuimme ratsuihimme nopean ja verrattain normaalin alkuverryttelyn kautta, mutta hevostemme todellinen luonto tuli esille vasta ensimmäisen leikin kautta. Talli palaa! -leikissä ”jäänyt” on keskellä ja sopivan hetken tullessa huudahtaa ilmoille ”talli palaa” merkkihuudon, jolloin leikkijöiden kuuluu tulipalokiireellä liikkua nykyisestä ”tallistaan” uuteen. Ilman paikkaa jäänyt on seuraava huutaja. Sääntöihin kuuluu myös olla pelastautumatta viereiseen turvapaikkaan, vaan välissä on oltava ainakin yksi paikka, joten joskus turvallisuudentunne jäi valheelliseksi ja saatiin todellisia kaksintaisteluita viimeisestä turvapaikasta. Seuraavaksi testiin laitettiin Troijan ryhmäytymistaidot. Leikkinä vanha kunnon viesti, ja asetelmana iänikuinen hevoset vs. ponit. Hevoset veivät ensimmäisen erän tasaisen varmalla suorituksellaan, mutta toisen erän tullen ponien nopeus vei pidemmän korren. Tilanne 1-1, hevoset ja ponit on yhtä hyviä. Maa-Meri-Laiva hitsasi porukan lopullisesti yhteen, kun tiivis ratsulaivue yritti saada aikaan mitä nopeimpia käännöksiä ja äkkilähtöjä. Viimeinen, ja yksi jännitystä lataavammista leikeistä oli ”musical chairs”, jossa taisteltiin rinkiin järjestetyistä tuoleista, joita oli aina yksi vähemmän kuin leikkijöitä. Tässä leikissä ei kuitenkaan voinut hävitä, sillä tippunut ratsukko sai jatkaa omatoimista treenaamistaan maneesin toisessa päädyssä. Loppuverryttelyn jälkeen sanoimme kiitos ja näkemiin osalle leikkikavereistamme, ja noudimme muutaman seuraavaan aktiviteettiin sopivan nelijalkaisen varustettavaksi. Nyt satulan ja suitsien lisäksi hevoset saivat ylleen valjaat, sekä monta metriä narua. Troijalaiset kävivät tässä välissä myös suorittamassa Extreme makeover: stable editionin, kun perämiehet vaihtoivat varustusta vieläkin säänkestävämmäksi, sillä päivä jatkui lumisissa merkeissä. Kolmen rohkean ratsun (ja vieläkin rohkeampien kuskien ja perässävedettävien) voimin lähdimme uhmaamaan kinoksia ja vilustumista kentälle ja lyhyelle maastoreitille. Testissä oli niin suksia, stiigaa, kuin perinteistä pulkkaakin, joka lopulta osoittautui päivän sujuvimmaksi menopeliksi. Heti hevosten jälkeen siis. Troija kiittää hauskasta heppailupäivästä ja toivottaa leikkimielistä jatkoa alkaneelle periodille! Troija kokoontui kesän ja syksyn aikana kahdesti Espooseen islanninhevostalli Fagerängiin maastoilemaan. Ensimmäisenä vuorossa oli alkukesän maasto kesäkuun alussa. Maastoon osallistui neljä Troijan jäsentä. Kokoonnuimme tallille puoli tuntia ennen ratsastuksen alkua. Tallilla meidät vastaanotti meidän tuleva oppaamme, joka kyseli ratsastajien taidoista ja hevostoiveista. Hevosten jaon jälkeen haimme hevosia tarhasta ja aloimme harjaamaan karvaisia maastokavereitamme. Sain hevosekseni pienen ja mustan Mánan, joka oli hoitaessa ihanan lempeä ja ystävällinen. Maaston vetäjä kuitenkin kertoi, että Mánalla saattaa maastossa olla ajoittain oma tahto ja kujeilla poneille tyypillisesti, yrittäen kuskata ratsastajan kotiin millä hinnalla hyvänsä. Yksi ratsastaja saapui paikalle muita myöhemmin, joten autoimme laittamaan hänenkin hevosen kuntoon. Mánan pehmeiden askeleiden vuoksi minulle tarjottiin suoraan tavallisen satulan sijaan ratsastushuopaa ja -vyötä, jotka ovat satulaa mukavampi tapa istua hevosen selässä maastossa. Otin varusteet vastaan ilomielin, sillä teinistä asti olen rakastanut ratsastusvöitä. Hepat hoidettuamme nousimme ratsaille ja suuntasimme kohti maastoa. Olimme varanneet reippaan maaston sillä kaikki mukana olleet olivat kokeneita ratsastajia, mutta kesähelteiden kuivaamat tiet eivät meitä innostaneet ja päädyimme testaamaan issikoita niiden vahvimmalla alalla: metsässä rämpien. Puolentoista tunnin aikana kerkesimme aina Ämmässuon kaatopaikan rajoille asti, ja matka taittui niin upean metsän keskellä, pellon laidalla kuin metsäteillä. Pääsimme tölttäämään ja laukkaamaan useasti. Mánan askellajit olivat yhtä pehmeät kuin oli luvattu, ja Mána myös tölttäsi helposti. Olimme kaikki maaston jälkeen innoissamme kauniista maisemista ja islanninhevosista ja kiittelimme hevosiamme ratsastuksen päätteeksi. Osan ratsut jatkoivat seuraavaan maastoon, loput hoidettiin ja ruokittiin tallissa ja lopulta päästettiin takaisin nauttimaan laidunelämästä.
Koska olimme tykänneet kesän maastosta, päätimme varata uuden maaston alkusyksylle, tällä kertaa kohteenamme vauhtihirmujen sijaan rauhallisemmasta maastoilusta pitävät sekä aloittelijat. Kaikki Fagerängin hevoset eivät ole aloittelijoille sopivia sillä islanninhevosista löytyy energiaa, mutta suurin osa on turvallisia ratsuja kaiken tasoisilla ratsastajilla. Lopulta maastoon lähti neljä kokeneempaa ratsastajaa sekä kaksi ratsastajaa, joilla kokemusta oli yhden kerran tai ei ollenkaan. Kun olimme kaikki saapuneet tallille, jaoimme hevoset. Näin tallissa tutut mustat korvat ja hihkaisin maaston vetäjälle heti toivovani ratsuksi samaa, hyväksi todettua maastomopoa. Mitäs sitä suotta vaihtamaan hyvää hevosta toiseen Saimme kaikki meille sopivat hevoset ja suuntasimme kohti karsinoita. Mukana olevat aloittelijat saivat apua vetäjältä sekä meiltä maastoilijoilta, ja jo nyt molemmat ratsastajat puhkuivat intoa päästä kokeilemaan näitä ihania eläimiä. Hyppäsimme ratsujen selkään ja lähdimme kävelemään kohti metsää. Alkumatkan ratsastimme teitä pitkin, mutta pian käännyimme metsään ja lähdimme kulkemaan pitkin polkuja. Edes matkalla ollut pieni tihkusade ei meitä haitannut. Tässä välissä olimme jo päässeet kokemaan ensimmäisen pidemmän ravipätkän. Metsän jälkeen saavuimme takaisin tielle, jossa pääsimme taas ravaamaan/tölttäämään ja kääntöpaikan jälkeen seurasi reissun ensimmäinen laukkapätkä. Mána kulki tyytyväisenä jonon hännillä pitäen huolta edessä olevista aloittelijoista. Laukan jälkeen tulimme pätkän käyntiä, ja loppumatka ratsastimme teillä vaihdellen käynnin, ravin ja muutaman laukkapätkän välillä. Reissun lopussa vetäjä totesikin, että tästähän tulikin suunniteltua reippaampi maasto! Ketään tämä ei haitannut, vaan kaikki ratsastajat ja varsinkin aloittelijat hymyilivät hevosten selästä päästyä kuin Naantalin aurinko. Maaston lopuksi hoidimme ja ruokimme hevoset kiitellen niitä vuolaasti, ja lähdimme kohti kotia. Mistäs sitä tietää, ehkä päädymme tänne vielä takaisin! Viime viikonloppuna Troijalla oli kunnia päästä mukaan kisaamaan tämänvuotisessa Gaudeamus Grand Prixissä eli tutummin Gaudeamuksessa tai GGP:ssä. Gaudeamus on vuodesta 1995 lähtien järjestetty akateeminen, yliopistojen välinen leikkimielinen kilpailu, joka tänä vuonna järjestettiin upeissa Aulangon ratsastuskoulun maisemissa Eqvetin toimesta. Kilpailuissa ratsastetaan neljän henkilön joukkueissa, joista kaksi ratsastaa HeB kouluradan ja kaksi 70cm esteradan. Hauskan kisoista tekee sen, että radat ratsastetaan entuudestaan tuntemattomalla hevosella ja joinain vuosina hevoset on esimerkiksi arvottu. Nyt hevoset meille oli jakanut Aulangon ratsastuskoulun ratsastuksenopettaja, joka oli meistä annettujen tietojen perusteella mätsännyt kaikki sopivien hevosten ja ponien selkään.
Päivä alkoi aamulla, kun autollinen Troijalaisia lähti Helsingistä kohti Hämeenlinnaa ja Aulankoa. Tiimimme viimeisen jäsenen sekä tsemppaajan tapasimme kisapaikalla, jossa kokoonnuimme kaikki yhteen tutustumaan toisiimme ja talliin. Hevostenjaossa saimme ensin kuulla Hämeen ratsastajien edustajan lyhyen puheen alueen historiasta, jonka jälkeen meille jaettiin hevoset. Tsemppaajajäsenemme, joka ei siis kisoissa itse ratsastanut, käy vakituisesti tallilla, joten hän supisi korviimme tietoja hevosista sen verran mitä hän osasi. Lähdimme heti hoitamaan ja varustamaan ensimmäisen kouluratsastajamme hevosta, sillä hän starttasi ensimmäisessä verryttelyryhmässä. Vartin verryttelyn jälkeen olikin jo radan vuoro. Rata meni hyvin, ja pian hevoset vaihtuivat ja tuli toisen verrtyttelyryhmän ja näin myös toisen kouluratsastajamme startin vuoro. Kuten arvata saattaa, myös tämä rata meni hyvin. Radanrakennustauon jälkeen vuorossa oli esteosuus. Troijan kisatiimin molemmat esteratsastajat starttasivat ensimmäisessä verryttelyryhmässä. Radankävelyn jälkeen pääsimme ratsujemme selkään, ja esteiden sekaan verryttelemään hevosemme. Onneksi kaikki tallin ratsut olivat jo olleet päivällä ratsastuskoulun tunnilla, niin vartin verkka-aika oli riittävä. Suomenhevosratsuiltamme löytyi energiaa esteratsuille sopivasti, ja hevosilla oli mukavaa lähteä radalle. Molemmilla ratsastajista meni rata hyvin, vaikkakin toisen hevonen otti välillä vähän isompia loikkia innostuksestaan (estehepalle ei maahankaivetut esteet riitä ;)). Molempien hevoset jatkoivat seuraavaan verkkaryhmään, joten loppuajan istuimme katsomossa katselemassa muiden suorituksia. Ihme kyllä tänä vuonna kukaan ei tippunut hevosen selästä koko päivän aikana! Tallilta siirryimme Aulangon Cumulus-hotelliin. Ensin saimme hotellihuoneet niille ketkä olivat sellaisen varanneet, ja sitten kokoonnuimme illalliselle, jossa vedimme navat täyteen ihanaa ruokaa. Loppuillasta julkistettiin Gaudeamuksen voittajat, jotka olivat tänä(kin) vuonna Eqvet, joka ansioikkaasti voitti kisat myös viime vuonna. Troijan tiimi sijoittui sijoille 5/10, 7/10, 8/10 ja 5/10 ja oli lopputuloksissa sijalla 4/5. Toivottavasti ensi vuonna saadaan Troijalta kisatiimi kasaan ja päästään taas mukaan näihin joka vuosi niin hauskoihin kisoihin! Iso kiitos Eqvetille kisojen järjestämisestä ja Aulangon ratsastuskoululle hevosista ja puitteista sekä kaikille sponsoreille. Troijan kautta on jo usean vuoden ajan voinut osallistua HIHS:n, eli Helsinki International Horse Show’n, Gallup-ryhmään. Tänä vuonna toista kertaa viisipäiväinen tapahtuma järjestettiin perinteisesti koulujen syyslomaviikolla pari viikkoa sitten. Tänä vuonna saimme kasaan niin Troijan kuin muidenkin reittien kautta 17 ahkeraa tiimiläistä, joiden kanssa tapasimme ensimmäistä kertaa ryhmänä syyskuun lopussa Kick-off-tapahtumassa, jossa saimme runsaasti tietoa jäähallin logistiikasta, itse tapahtumasta, vapaaehtoisten velvollisuuksista ja porkkanoista (ilmainen sisäänpääsy, ilmainen ruoka ja ilmainen vaatetus jee) sekä kaikkea muuta tapahtumaan liittyvää tietoa. Infotilaisuuden jälkeen kiersimme hallin läpi ja kävimme meille kriittiset paikat läpi, kuten missä on ruokala, meidän toimintapiste, minne ei kannata eksyä, jne.
Gallup-ryhmän työhön kuuluu sähköpostiosotteiden kerääminen myöhemmin lähetettävää palautelomaketta varten, sähköpostien exel-taulukointi sekä kävijäprofiilin tekeminen kunkin näytöksen alussa. Itse HIHS-viikko alkoi tiistaina akkredoinnilla eli rannekkeen hakemisella. Varsinainen työ alkoi keskiviikkoaamuna, kun ensimmäiset kävijät alkoivat valumaan ovista sisään. Olimme jakaneet itsemme ryhmiin, ja töissä ei samaan aikaan ollut koko ryhmää, joten osa aloitti työnsä vasta torstaina tai perjantaina. Keskiviikko oli ihanan rauhallinen päivä, jolloin pystyi totuttautuman työhön ja jäähalliin. Keskiviikko oli siitä erityinen päivä, että expo ei ollut vielä auki, eikä koko halli ollut vielä käytössä. Torstaina luvassa olikin jo pidempi päivä, kun hallin ovet avautuivat aamulla jo puoli kahdeksalta. Päivä kului kuitenkin ripeästi sähköposteja keräillen ja niitä koneelle naputtaen (sekä show’ta katsellen), joten tylsää ei kyllä tullut. Expossakin tuli käytyä melkein heti sen avauduttua Tänään areenalla nähtiin amateur tourilaisten lisäksi nuoria hevosia, suomalaisia kansallisen tason ratsastajia kuin ulkomaalaisia tähtiä. Varsinaiset kansainväliset luokat alkoivat perjantaina, jolloin vuorossa oli niin suomalaisia finaaleja kuin kansainvälisiä 140-150cm luokkia. Kuten aikaisimpinakin vuosina, kiireisintä aikaa hallilla oli viikonloppu. Tänä vuonna tapahtumaan myytiin lippuja melkein 50 000, joten sekä lauantai että sunnuntai olivat täysiä päiviä. Lauantaiaamu alkoi lasten matinealla, joten ovien avautuessa aamulla sisään ryntäsi kymmeniä lapsia vanhempineen ja isovanhempineen. Kun matinea loppui, vuorossa oli GP näytös sekä vielä iltanäytös. Viikonloppuna meitä oli samaan aikaan töissä melkein koko tiimi, joten olimme jakautuneena kolmeen eri ryhmään, joista jokainen ryhmä teki työvuoroja puolen tunnin jaksoissa. Viimeisetkin osoitteet oli kerätty alkuillasta, jonka jälkeen loput vielä näpyteltiin koneelle ja sen jälkeen loppuillaksi pääsi katsomaan näytöksiä. Mukana oli muun muassa koko tapahtuman oma suosikkishowni, kun kansainväliset tähdet taistelivat esteluokan voitosta suomalaisia legenoja vastaan Ypäjän suomenhevosilla. Hauskaa oli niin katsojilla kuin kilpailijoilla! Vähäisten yöunien jälkeen sunnuntaina aamulla olimme taas kaikki kerääntyneenä hallille, josta jakauduimme porukoihin ja teimme töitä vuoroissa iltapäivään asti. Aamupäivä sujui kiireisesti, sillä tavoitteenamme oli saada työt valmiiksi ennen HIHS:n pääkilpailua, FEI World Cup -esteluokkaa. Ja tavoitteeseen päästiin! Luokan jälkeen pakkasimme vielä loputkin tavaramme ja sanoimme heipat hallille. Ensi vuonna uudestaan! Yyteri on ollut Troijalaisten vakioleiripaikka vuodesta toiseen. Yksi kesän ihanimmista hetkistä onkin laukkakilpailut Yyterin hiekkarannoilla auringon paistaessa ja veden roiskuessa. Tänä vuonna suuntasimme leireilemään vasta syyskuun lopussa. Yleensä olemme majoittuneet tallin vieressä sijaitsevassa Yyterin vanhassa koulussa. Tänä vuonna vuokrasimme kuitenkin mökin Yyterin rantojen läheltä, sillä mukana oli kolmen kuukauden ikäinen vauva ja lapsenvahdiksi mukaan lähtenyt isi. Ratsastukset olimme sopineet lauantaille ja sunnuntaille ettei perjantaina saapumiselle tullut niin kiire. Perjantaina seurue kurvasi paikalle kahdella autokyydillä. Kun tavarat oli saatu majoitukseen, lähdettiin etsimään ruokaa. Ajelimme kauniiseen Reposaareen hyväksi havaittuun gastropubiin. Keittiö oli kuitenkin ehtinyt mennä juuri kiinni, kun saavuimme paikalle, joten päädyimme kotipizzaan. Lauantaina suuntasimme tallille heti aamusta ja luvassa oli heti päivän kohokohta eli ensimmäinen 2 tunnin rantamaasto. Marju oli jo valmiina tallilla odottamassa. Minulle oli lainattu ratsuksi yksityishevoseksi siirtynyt Herzi. Vauhdikas Herzi olikin minulle tuttu kaveri jo edellisiltä vuosilta ja hevosvalinta oli siis iloinen yllätys. Muut saivat valita ratsunsa. Hanna ja Essi saivat suomenhevoset Bellan ja Puikkosen ja Liisa ison puoliverisen Teuvon. Hevoset haettiin sisään kuntoon laitettavaksi ja todettiin että Puikkonen olikin pudottanut kenkänsä. Essi onneksi on ponikokoinen ja Puikkosen tilalla haettiin pikkuponi Nelli. Lähdimme maastoon kohti rantaa ja matkalla otimme hiekkapohjaisissa metsissä useita ravi- ja laukkapätkiä. Mentiinpä Herzin kanssa kirjaimellisesti myös päin mäntyä kun kuski sai laukassa männyn oksan suoraan naamaan ja huulen halki. Rannalla kahlailimme ensin vedessä ja kävelimme rannan päästä päähän tarkistamaan pohjan. Sen jälkeen otimme rauhallista verryttelylaukkaa jonossa. Kaikki hevoset käyttäytyvät hienosti rannalla, osaavat mennä kovaa kun saavat ja hiljentävät het kun on tarve. Otimme muutaman laukkakisan ja Herzi oli tässä viime vuoden tapaan ihan ässä.Lauantain Munakarin laukkarantamestaruus menikin sitten Herzille. Useiden laukkapätkien jälkeen kaikki olivat enemmän tai vähemmän märkiä ja hiekkaisia mutta hymy oli kaikilla korvissa. Takaisin tallilla pestiin hevoset ja varusteet hiekasta ja merivedestä Ennen illan ratsastusta suuntasimme Porin keskustaan Nepalilaiseen ravintolaan ja mahat täynnä kohti illan ratsastusta. Lauantain toinen ratsastus oli kentällä ja ohjelmassa oli erilaisia puomitehtäviä. Minulle ratsuksi valikoitui iso kimo Norppa, jota luonnehdettiin osaavaksi, mutta hieman ruosteessa olevaksi ja hitaaksi. Essi sai ison ponin Nandon ja Liisa suomenhevonen Hymyn. Hannan ratsu taisi olla nimeltään Frille. Tunnin teemana oli ratsastaa hevoset pohkeen eteen puomeilla hyvin kevyellä kädellä. Ensimmäisenä puomitehtävänä oli ravivoltit kulmissa viuhkan muotoon asetetuilla puomeilla. Toinen tehtävä oli keskihalkaisijalla olevat ravipuomit, joiden jälkeen nostettiin jompikumpi laukka ja jatkettiin pitkälle sivulle kolmen puomin linjalle. Muutaman kerran jälkeen pitkänsivun keskimmäinen puomi nostettiin kannattimille, jolloin mukaan tuli pieni hyppy. Norppa tosiaan oli hieman diesel ja reippaisiin hevosiin tottuneina sai etsiä uudenlaista tuntumaa. Välillä Norppa kuitenkin eteni ihan mukavasti ja esitti myös siistejä laukanvaihtoja. Lauantai-iltana suuntasimme uudelleen Reposaareen vanhaan satamaan gastropubi The Merry Monkiin. Fish an Chipseistä, burgereista ja erikoisoluista tunnettu merimunkki ei taaskaan pettänyt ja kylläinen seurue palasi mökille saunomaan. Sunnuntain aamu valkeni täydellisenä rantakelinä auringon paistaessa siniseltä taivaalta. Olimme jo etukäteen päättäneet suunnata vähän kauempana sijaitsevalle koirarannalle Yyterissä järjestettävien suunnistuskisojen vuoksi. Tällä kertaa sain ratsuksi suomenhevostamma Hymyn. Hanna jatkoi Bellan kanssa ja Essi Nandon kanssa. Liisa puolestaan otti Norpan rantaratsuksi. Matkasimme rantaa upeasta säästä nautiskellen. Koirarannalla olikin sunnuntaina aamupäivällä hienosta säästä huolimatta hiljaista ja pääsimme laukkailemaan koko rannan mitalta veden lentäessä auringon paisteessa. Koirarannan laukkakisan herruuden vei innostunut vanhaherra Nando Essin kanssa. Hymy ei oikein pysynyt muiden mukana kiitolaukassa, mutta tomerasti hänkin rannalla laukkasi. Olihan upea ja onnistunut rantapäivä. Paluumatkalla Norppa rupesi liikkumaan hieman epäpuhtaasti ja päädyimme taluttamaan sitä ihan loppumatkan varmuuden vuoksi.
Oli taas hieno ja onnistunut viikonloppu Yyterin hiekkarannoilla upeassa säässä! Kiitokset kanssaleireilijöille ja Yyterin ratsastuskeskuksen porukalle! Ensi vuonna taas uudestaan! Tunnelmia pääsee ihailemaan myös youtubesta: https://youtu.be/3ittaipWwWk Viime perjantaina HYY järjesti noin neljä tuhatta fuksia, tuutoria, vaihto-oppilasta ja muuta opiskelijaa vetävän Fuksiseikkailun ympäri yliopiston eri kampuksia sekä koko Etelä-Helsinkiä. Troija sai kunnian pitää rastia Auroorassa, joka sijaitsee opettajaopiskelijoiden tiloissa Siltavuorenpenkereellä. Rastilla pääsi kokeilemaan keppariratsastusta lyhyellä radalla, johon kuului pieni este, ämpärien ympäri pujoittelu sekä ruutu, jossa tuli suorittaa ”vapaavalintainen kouluratsastusliike”, joka sai nimestä huolimatta olla aivan mitä tahansa! Rastilla pisteitä sai ryhmähengestä, tyylistä ja yleisestä hengestä, joten radalla nähtiin mitä mielenkiintoisempia suorituksia. Radalla nähtiin niin kaksipäänä ratsastusta, Sims-hahmoja esteradalla (eli jumiutumista esteiden eteen), kirahvi hevosen selässä, juopuneita ratsastajia ja ties mitä. Seikkailijoilla oli hauskaa, mutta hauskaa oli myös rastin pitäjillä! Iso kiitos kaikille rastilla käyneille, oli mukavaa pitää rastia noin hauskoille ryhmille. Toivottavasti näemme vielä!
Akateemisten ratsastusseurojen mestaruudet ratkottiin perjantaina 27.9. Gaudeamus Grand Prix -kilpailuissa Vihdin ratsutallilla. Mestaruus ratkaistiin koulu- ja esteratsastuksen yhdistelmäkilpailuna. Tänä vuonna voittoa tavoitteli seitsemän joukkuetta. Joukkuekilpailun voittoon ratsasti Helsingin yliopiston Troijan hevonen. Kaikkiaan kilpailussa oli mukana seitsemän joukkuetta ja 28 ratsastajaa. Voitokkaan Troijan hevosen lisäksi mestaruudesta kilpailivat Aalto-yliopiston Teekkariratsastajat, kauppakorkeakoulun KY-Kannus, Lääketieteenkandidaattiseuran Galoppius, Eläinlääketieteen Kandidaattiyhdistys Eqvet, Tampereen Yliopiston Piffi sekä Lappeenrannan Laukka. Gaudeamus Grand Prix on leikkimielinen mestaruuskilpailu, jonka historia ulottuu ainakin 90-luvulle asti. Kilpailussa ratsastetaan neljän hengen joukkueissa. Kaksi ratsastajaa osallistuu HeB-tasoiseen kouluratsastusosuuteen, kaksi ratsastaa esteosuuden noin 70 cm tasolla. Kilpailu noudattaa opiskelijoiden SM-, EM-, ja MM-kilpailuiden konseptia, joissa ratsastajat eivät tarvitse omaa hevosta. Ratsuina toimivat ratsastuskoulun tuntihevoset, jotka arvotaan osallistujille. Edellisen kerran kilpailu järjestettiin vuonna 2011 kaikkien aikojen ensimmäisten opiskelijoiden ratsastuksen Suomen mestaruuskilpailuiden yhteydessä. Perinteiden mukaisesti kilpailuiden järjestelyvuoro siirtyy voittaneelle joukkueelle. Tämän vuoden kilpailut järjestettiin Vihdin Ratsutallilla. Järjestävinä seuroina toimivat KY-Kannus, Teekkariratsastajat ja Troijan hevonen Kiitos sponsoreille: HippoSport ja Suomen Ratsastajainliitto Kiitos Troijan voitokas joukkue! Kuvat ottanut Satu Pirinen. Kuvissa esiintyvät: Beata Nilsson ja Laku, Hanna Vikström ja Fido, Noora Turunen ja Kingi sekä Tuuli Pietilä ja Feeri TuloksetJoukkuekilpailun kokonaistulokset
Eräänä huhtikuisena perjantaina pidettiin perinteeksi tulleet koulukisat Primus tallilla. Ladyryttare-palkinnon saajana minut velvoitettiin kirjaamaan muutama sananen tapahtuneesta.
Tämä kilpailu (tai tarkemmin ottaen varmaankin kilpailuharjoitus) ei ollut minulle ensimmäinen eikä varmaan myöskään viimeinen. Ratsuni Sacce oli minulle tuttu, toimihenkilörutiinit ja aikataulutus menivät hyvään malliin. Ainoa, mikä vähän jännitti, oli radan (HeB:0) muistaminen, koska oma erikoisuuteni on poimia pari miinusta radan unohtamisesta. Pientä pohdintaa aiheutti myös yhteistyö Sacen kanssa, sillä aiemmin saman viikon ratsastustunnilla se oli ollut kovin jännittynyt ja pinkeä. Verryttelyn tavoitteena oli siis saada Sacce lähinnä tasaisesti tuntumalle ja rennoksi. Testata, että keskiaskellajit irtoavat, hevonen kuuntelee ulkopohjetta 10 metrin volteilla ja että jarrut toimivat. Ilman turhia paineita ja jännityksiä. Sacce kulki oikein hyvin, eteni iloisesti ja reippaasti. Jes! Radalle siirtyessä huomasin, että tuomaripääty oli jännittävä paikka. Yleensä Sacce ei yleisöstä tai muista häiriöistä hötkyile, mutta nyt jostain syystä oli hankalaa saada hevonen rehellisen suorana C-pisteen ohi. Itse rata meni kuitenkin oikein mainiosti kaikilta muilta osin, paitsi tuomarin ohittamisen kannalta. Lisättyyn käyntiin tuli tahtirikko ja oma istunta levisi keskiraveissa, toisaalta koko laukkaohjelma meni mielestäni oikein hienosti. Viimeiselle tuomiolle eli lopputervehdykseen siirryttäessä alkoi jo hymyilyttää, tämähän oli aika hyvä rata! Mielessäni laskeskelin, että noin 60 % voisi olla aika realistinen pistesaalis meille tänään. Miten sitten kävi? Pisteitä tuli 57,00 %, joka olikin hieman yllätys. Nopeasti kuitenkin ymmärsin, että Sacen ”vanha vaiva” eli kieli ulkona oli vähentänyt lähes jokaisesta tehtävästä pisteitä. Paperissa ei oikeastaan muuta lukenutkaan, kuin että ”kieli ulkona”, ”kieli vilkkuu” tai ”jännittyy”; näistä tehtävistä tuli lähinnä nelosta ja vitosta. Selkään tuntuma oli oikein rento ja mukava, mutta oma käteni ei sittenkään ollut riittävän pehmeä ja tasainen herkkäsuiselle Sacelle, joka purki jännitystään kieltä roikottamalla. Olin kuitenkin tosi tyytyväinen rataan omalla tasollani. Olen HeC:n tasoinen ratsastaja joka on vasta joitakin HeB:n luokkia pikkuhiljaa kokeillut, joten erityisesti toisesta keskilaukasta ja istunnasta saadut seiskat lämmittivät mieltä. Tällä tuloksella päästiin erittäin tasaisessa luokassa kolmanneksi (viisi osallistujaa, kaksi sijoittui), ja erittäin suureksi yllätyksekseni sain Troijan oman kannustuspalkinnon, Ladyryttaren! Troijalla on ollut jo pitkään tapana antaa tuomarin valita jokin ratsukko, jolle haluaa antaa erityisen palkinnon riippumatta varsinaisesta sijoituksesta. Palkinnon perusteluna oli tällä kertaa hyvä ja päättäväinen ratsastus, jossa valitettavasti piti ottaa hevosen irvistely huomioon pisteitä alentavasti. Oli varsin rohkaisevaa saada kannustavaa palautetta tuomarilta ja tuli tosi hyvä mieli! Kiitos kaikille kisakumppaneille ja Troijalle sujuvista kisajärjestelyistä! Kisat ovat hieno perinne ja toivottavasti ne jatkuvat vielä pitkään. Emma N. Troijan hevonen kävi kesäkuun alussa kokeilemassa kahden ratsastustunnin ja siis yhteensä yhdeksän ratsastajan voimin uutta ratsastuskoulua Itä-Helsingissä. Paikka osoittautui kaikkien mielestä oikein mukavaksi ja idylliseksi. Tallit oli vastikään remontoitu ja uusiin varusteisiinkin oli selvästi investoitu. Hepat laidunsivat tyytyväisenä tarhoissaan, mistä ne haettiin sisälle ennen tuntia harjattavaksi ja satuloitaviksi. Oikein pätevä uusi vaihtoehto siis Itäisen Helsingin ratsastuskoulutarjontaan.
Ratsastuskoulun kotisivujen sanoin (http://www.karlvikinratsastuskoulu.fi/): ”Karlvikin Ratsastuskoulu sijaitsee Helsingin Östersundomissa, aikaisemmin Sipooseen kuuluneella alueella. Tarjoamme arkipäivisin tehokkaita pienryhmätunteja aikuisille ja nuorille. Käytössämme on 20 x 40m maneesi sekä 20 x 60m valaistu ulkokenttä. Kartanon ja tallin alueella on mahdollista maastoilla idyllisissä maisemissa. Ratsastustuntimme ovat pienryhmätunteja (max. 6 ratsukkoa). Tunneillamme saat ammattitasoista, kannustavaa ja yksilöllistä ohjausta. Tuntiratsuina toimivat osaavat ja työhönsä motivoituneet isot ponit ja hevoset. Tarjoamme ratsastuksen opetusta kaikentasoisille ratsastajille. Perheen pienimmille ei tällä hetkellä ole tunteja opetushevosten suuren koon vuoksi. Tarjoamme tulevalla syyskaudella ratsastustunteja myös lauantaisin. Karlvikin Ratsastukoulu on SRL hyväksymä ratsastuskoulu, jossa on koulutettu henkilökunta, toimintaan soveltuvat hevoset ja ponit, turvalliset puitteet sekä kaikki ratsastajat vakuutettuina. ” Tunnin jälkeen jaettiin Facebookissa lyhyet kommentit fiiliksistä: Emma: ”Mukava paikka, vastarempatut tilat! Menin Kakku-ponilla, joka oli todella herttainen tapaus. Opetus oli tarkkaa. Tykkäsin! Lisäys: Kakku oli just sopivan eteenpäinpyrkivä ja sillä oli mukavat askeleet. Aluksi oltiin vähän jännittyneitä ja juostiin alta pois, mutta kun yhteinen sävel löytyi, niin oli jo oikein kivaa ja tyytyväistä menoa! Tunnin tehtävinä ravi-käyntisiirtymät, ravi-laukkasiirtymät ja pääty-ympyröitä & 10 m voltteja.” Hanna: ”Meitä oli siis 5 henkeä mukana tunnilla, ja opettajana toimi Laura Nikkinen. Mulla oli hevosena Zorro, joka oli rautias pv tms. (tunnen yhden just samannäköisen budjonnyn, joten liekö joku vastaava). Hevonen oli kyllä ehkä yksi jäykimmistä ja laiskimmista, joilla on ratsastanut tosi pitkään aikaan. Yhtäkään askelta ei saanut ilmaiseksi, ja heti jos lopetti ratsastamisen tahti hyytyi aivan täysin. Mun oma ratsastus muuttuu tommosilla hitailla hevosilla rumaksi, kun yritän liikaa saada hevosta liikkumaan eteenpäin -> istunta ja kaikki avut kärsii pahemman kerran. Ihan muutama semihyvä hetki, mutta ei niin että oisin lopputunnista voinu sanoa olevani tyytyväinen siihen, miten sain hepan liikkumaan… mutta hyvästä treenistä tunti kyllä kävi! Vatsalihakset sai töitä. Opettaja oli myös mukava ja osaava, ja talli vaikutti muutenkin kivalta. Eikä 30€:n hinta ollut kovin paha.” Päivi: ”Ihan kiva mesta. Sain vaan liian pienen arabin ja etsin hiki päässä pohkeitani koko tunnin. En löytänyt, vähän kävi sääli heppaa, joka ilmeisesti oli pitkälle koulutettu. Jollain lyhyemmällä tyypillä kenties näppärä peli.” Laura: ”Itse menin tunnilla Daisylla joka oli sellainen noin 172 cm säkäinen pv-tamma. Kaasu ja jarru löytyi, mutta ratti/ohjaustehosteet oli välillä pois päältä. Eli ihan hyvä oli pähkäillä vaihteeksi hevosen kanssa jolle tää ratsun elämä ei ole niin yksinkertaista ja aina ei kaikenlaisia merkkejä voi ymmärtää. Kivasti meni siis ja vähän ehkä alkoi löytyä sitä oikeinpäin menoakin.. Daisy taisi ollakin näistä meidän tunnilla menneistä ratsuista se vähiten koulutettu vaikka olikin jo kymmenen vee, monet muut menis kait pyhät yrjöt jos pyytää ja ainakin vaihdot. Ope antoi kyllä hyviä neuvoja ja ne auttoi selkeästi oman ratsun ratsastamisen kanssa. Jos itse asuisin lähempänä, voisin hyvin kuvitella käyväni tuolla kursseilla silloin tällöin. Hevosista ja varusteista pidettiin hyvää huolta ja hevot saa tarhata ulkona varmaan suurimman aikaa. ” Tuuli: ”Paikka oli kyllä kivasti remontoitu. Itsellä ratsuna oli pv-tamma Kata, joka ilmeisesti on mennyt 120 luokkia Puolassa tms? Kata osoittautui peruskivaksi hevoseksi, jolla oli tuntihevoseksi yllättävänkin iso ja elastinen, joskin hyvin pehmeä ravi. Tamma olisi hyvin mielellään puksutellut kaula kaarella kuolaimen alla isoa ravia ja laukkaa ja kun yritin sitä sieltä korjata ylemmäs ja vähän kootummaksi meni tammalla herne nekkuun. Esitettiin kivojakin pätkiä ja sitten niitä joka ilmansuuntaan vängerryksiä ja pään heittoja Laukassa annoin tamman liikkua vähän pidempänä kun ope sanoikin jo etukäteen että laukassa sen on vielä vähän hankalampi koota. Mukava ope ja ihan ok opetuskin, mutta täytyy kyllä sanoa että tylsin alkuverkka varmaan vuosiin. Olisin kaivannut jotain muuta kuin kevyttä ravia ja pääty-ympyröitä. ” Anni-Sofia: ”Menin Zorrolla ja oikeastaan tosi samanlaiset fiilikset kuin Hannalla kyseisestä ponista. Tunti oli oikein kiva ja tehokas, vaikka en ratsusta niin välittänytkään. :D” Silja: ”Mulla oli sama poni kuin Emmalla eli Kakku. Hauska veitikka. Alkutunnista oli melkoinen tuittupää, mutta varsinkin lopputunnista ihana! Tosi reipas ja yritteliäs poni (hieman siis osaamaton vielä). Opetuksesta tykkäsin! Selkeitä konkreettisia ohjeita ja myös positiivisia kommentteja, joita aika harvoin tulee! Laura (=ope) kehui, kun istui suorassa, jalat paikallaan tms. Paikkana aika idyllinen ” Heidi: ”Eilinen tunti oli ihan jees! Tosin taisin saada saman pikkupollen kuin Päivi ja sain myös etsiä pohkeitani koko tunnin ajan. Adleris on ilmeisesti aika osaava kaveri, harmi vaan, että tunti meni oikeastaan etsiessä omia pohkeita ja tottuessa heppaan. Välillä yhteistyö sujui paremmin ja kun pollen sai liikkumaan oikein, niin se oli oikein kiva! Mutta sai kyllä tehdä töitä koko sen tunnin ajan. Komppaan Siljaa, paikka on idyllinen ja opettaja antoi kaikille tasapuolisesti hyviä vinkkejä!” Katja-Emilia: ”Mulla oli sama heppa kuin Tuulilla eli Kata, joka oli oikein kiva ja reipas. Tunnin haastavuus oli siinä että oon ollu poniratsastaja jo reilun vuoden ajan ja Katan isot liikkeet tuntu ihan valtavilta. Oman istunnan ja olemisen etsimistä siis. Ope oli musta pätevä ja vinkit hyviä. Tehtävät aika perus, ei mitään kauheen innovatiivista, mutta toimivat.” |
Arkisto
May 2021
Kategoriat
All
|